keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Uusi päivä


Mielikuvituskesälomani (=sairasloma) jatkuu.
Herättelin aamulla ystäväni, ja kokoonnuimme tuttuun tapaamme teekannun ympärille. Kyselin, mitä kukin haluaisi tänään tehdä.
Jouskari ehti tapansa mukaan ensinnä avaamaan suunsa, ja meidän muiden vielä hieroessa silmiämme hän rupatteli laveaan tyyliinsä.

"Olen jo monta päivää suunnitellut, että haluaisin tehdä retken jonnekin aivan uuteen paikkaan, tai sitten etsiä netistä opiskeluvaihtoon liittyvää tietoa, toisaalta voisi olla hyödyksi koettaa harrastaa jotain liikuntaa ja vaikka mennä joogaan tai lenkille ta leffaan...."

"Valitan jouskari, emme me nyt mene urheilemaan kun olen toipilas."
"No ei se sitä tarkoita, ettei saisi tehdä yhtään mitään. Vähän voi urheilla toipilaanakin."

Kauris kuunteli keskusteluamme viltti korvissa. Se ei oikeasti ollut aamulla parhaimmillaan, vaikka sen työmoraali vaatikin aikaista ylösnousua ja karsinan petaamista heti aamusta.

"Jousimies! Nyt jotain rajaa! Ei voi mennä mihinkään jos on sairaslomalla. Minä kerta kaikkiaan....kiellän sellaisen!"

"Hei relaa kauris vähän. Eihän tässä pidä ruveta synkistelemään, vaikka olisikin vähän selkä kipeänä. Maailma on silti täynnä mahdollisuuksia, ne pitää vain etsiä ja löytää!"

Kauris mulkaisi happamasti jouskaria, mutta jätti kentaurin rauhaan.

"Minä haluaisin tehdä tänään jotain kehittävää. Jotain, mistä on hyötyä, sinä Katja palaat taas töihin. Voitaisiin vaikka pitää kuittipäivä tai jotain sellaista. Tai suunnitella ensi vuoden kurssit ja työt. Nythän olisi hyvä hetki siihen, kun vuosi on näin lopuillaan."

"Enpä tiedä, kauris. Ei kuulosta erityisen riemukkaalta."

"Katja, elämässä vallitsevat tietyt realiteetit, joita meidän on seurattava. On parempi suunnitella etukäteen, kuin kerätä stressiä ja hoitaa hommat viime tingassa."

Neitsyt katseli keittiötä sillä silmällä, että hänellä oli taatusti mielipide asiasta.

"No neitsyt, mitä sinä haluaisit tänään tehdä?"

"Voi Katja, katselin näitä sinun kaappejasi, meidän pitäisi pitää suursiivous ja järjestellä taas kaikki tavarat oikeille paikoilleen."

Kauriskin innostui tästä neitsyen ideasta.

"Kannatetaan! Kun olemme siivonneet koko talon perin pohjin, voimme käyttää loppupäivän kuittien parissa."

"Siis tämä muuttuu taas joksikin työleiriksi vai?"

"Katja, nyt vähän kypsempää otetta. Järjesteleminen ja siivoaminen on hauskaa! Sitä paitsi puhtaassa kodissa asuu myös puhdas sielu." neitsyt myhäili.

Kuultuaan kahden maamerkin siivoussuunnitelmista jouskari ryhtyi pukemaan ulkotamineita ylleen.

"Minä en ainakaan jaksa jäädä kotiin homehtumaan. Lähden mielummin ulos haistelemaan uusia tuulia. Heippa!"

Ovi kävi, ja jouskari katosi pakkasen puremaan aamuun. Keittiön ikkunasta katselin, kun se tarpoi korviaan myöten hangessa pihatietä pitkin, ja katosi pian meren rantaan vievälle lenkkipolulle. Kunhan olisi taas järki mukana, eikä vilustuttaisi itseään. Ymmärsin jouskarin vapaudenkaipuuta. Sitä ei vain ole tarkoitettu istumaan kotona paikoillaan.

Maamerkkiystäväni odottivat edelleen keittiön pöydän ääressä odottaen ratkaisuani.

"Hyvä on, ystävät. Tänään siivotaan."

"Jipii!", neitsyt hihkui. Kauris myhäili teekuppinsa takaa tyytyväisenä, ja totesi sitten isälliseen tyyliinsä:

"Menet Katja sitten ensi viikolla jouskarin kanssa tekemään jotain hauskaa, kun olet vähän paremmassa kunnossa. Ja kun olet siivonnut huoneesi."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti